lauantai 1. tammikuuta 2011

Japanin matkavinkkejä: Mino

Tämä blogi tulee aina olemaan ensisijaisesti kosmetiikkablogi, mutta haluan jakaa muutamia kokemuksia omalta Japanin matkaltani. Suosittelen kaikille Japania matkakohteena, kaksi viikkoa ei riittänyt mitenkään ja haluaisin kovasti matkustaa Japaniin uudestaan.
Meidän matkamme alkoi Osakasta, jonne lento tuli, mutta hyppäsimme heti lentoasemalla junaan, joka vei meidän Kiotoon. Kiotosta menimme junalla Hiroshimaan, jossa vietimme pari päivää. Viimeisen viikon vietimme Osakassa.

Osaka ei mielestäni kaunpunkina ollut erityisen kiinnostava, huomattavasti enemmän pidin Kiotosta. Osakasta on kuitenkin todella kätevä matkustaa lähiympäristöön, kuten Naraan tai Minoon.


Löysin Minon etsiessäni japanilaisia hyönteismuseoita. Mino on jonkinlainen kansallispuisto (?) ja muutaman kilometrin päässä Minon asemalta sijaitsee kaunis vesiputous. Vesiputous onkin Minon suurin nähtävyys. Reitin varrella sijaitsee myös pieni hyönteismuseo. Hyönteismuseo on suunnattu lähinnä lapsille, joten näyttelyistä ymmärtää pääpointin, vaikkei japania osaakaan. Museon yhteydessä on myös puutarhahuone, jossa on paljon erilaisia eläviä perhosia.



Suosittelen kaikille Minossa käymistä, jos aikataulussa on tilaa yhden päivän kävelyretkelle puistossa :) Minon ympäristö on todella kaunista ja luonto on ihan eri näköistä kuin Suomessa. Vesiputous ei mikään erityisen ihmeellinen ole, mutta toki kaunis. Paikka on tosi rauhallinen, reitin varrella ihmisiä näkee harvakseltaan. Metsässä asuu myös apinoita, joita saattaa hyvällä tuurilla nähdä. Me törmäsimme pieneen apinalaumaan ja meinasi yksi apina hyökätä meidän kimppuummekin... :D



Minoon on tosi helppo matkustaa, matka kestää noin puoli tuntia. Junaliput maksoivat yhteen suuntaan muistaakseni n. 300-400 jeniä. Hankyu Umedan asemalta mennään Hankyu Takarazuka -linjalla Ishibashi-asemalle, jossa vaihdetaan Hankyu Mino -linjalle. Minon linjalla taisi olla kolme asemaa, joista viimeinen on Minon asema. Minon asemalta lähtee kyltit vesiputoukselle, sinne on mahdoton eksyä :)


Minosta voi lukea lisää esimerkiksi täältä. Lukemani perusteella Minoon ei kannata jäädä yöksi, vaikka siellä jotain hotelleja ja kuumien lähteiden yhteydessä olevia kylpylöitä onkin. Hinnat ovat ymmärtääkseni tosi korkeat ja ainakin yksi hotelli näytti tosi karulta.


Huomisen postaus tulossa vähän myöhemmin illalla, sillä kamerani johto oli jäänyt vanhemmilleni ja saan sen vasta huomenna. Luvassa jotain meikkiaiheista. Niin ja hyvää uutta vuotta 2011 :)

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...